Ex soitti ja myönsi että lapsemme tarvitsee niin henkistä kuin fyysistäkin lepoa ja näkee parhaaksi vaihtoehdoksi sen, että lapsi on pitemmän jakson luonani ja vuorostaan useamman päivän (alle viikon kuitenkin) hänen luona. Ihanaa kun vihdoin ja viimein tajusi, ettei lapsi ole mikään tavara jota voi riepotella mielin määrin. Sääli vain että lapsen pitää ensin saada hepulikohtaus ennen kuin mikään menee perille. Harmi ettei puheeni uppoa - eihän se puhe ole koskaan tehonnut. Mutta hyvä edes näin. Ehkä se alkaa tästä jälleen sujumaan... Vielä tulee kauhisteltua sitä, kun jokin aika sitten lapsi oli menossa isälleen, niin olisin voinut ex:n mielestä viedä lapsen jollekin puolitutulle, jonka kyydissä olisi kulkeutunut isälleen. Tuohon laitoin stopin ja sanoin, että vien mielummin vaikka itse lapsen isälleen kotiovelle saakka, kuin laitan lasta lähes vieraan ihmisen kuskattavaksi. Ei lapsi ole mikään matkatavara, jota voi kuskailla kuka tahansa. Miltä se lapsestakin tuntuu, kun äiti vie hänet jollekin, joka vie jonnekin... ARGH!

Sitten asiasta toiseen: Eräs miespuolinen tuttavani soitti ja purki omia huoliaan ja pahaa oloaan. Hän on seurustellut vajaan vuoden erään tytön kanssa, mutta on ollut viime aikoina epävarma jatkosta. Se ei tee silti hänen (kännistä) tekoaan oikeutetuksi. Oli nimittäin päätynyt anoppinsa kanssa sänkyyn :O Onhan se toki hyvä, että anopin kanssa on hyvät ja läheiset välit, mutta jotain rajaa.