Takana varsin rentouttava viikonloppu. Ei jaksanut tehdä juuri muuta kuin olla möllötellä sängyssä koko perheen voimin. Pitkästä aikaa sai vain olla yhdessä, lueskella ja leikkiä lapsen kanssa.

Mieheni piti minulle "puhuttelun" siitä, mistä asioista minun ei kannata ja mistä kannattaa stressata. Lopputulos oli se, ettei kannata stressata millään mikä koskettaa meidän suhdetta ja perhettä. Antaa siis mieheni hoitaa kaikki huolet pois jaloista pyörimästä.

Tämä viikkokin on lähtenyt jo vauhdilla käyntiin. Tosin jälleen väsyttää kun syystä tai toisesta en ole saanut pariin yöhön kunnolla nukuttua. Lapsi on ollut jotenkin levoton ja illalla valitti pääsärkyä. Hieroin hellästi ohimoilta ja taisi helpottaa oloa kun nukahti välittömästi. Aamulla ei ollut onneksi enää kipeä. Saapi nähdä onko sieltä flunssa tulossa.

Niin viikonloppuna kuin tänäänkin on tullut vihjailtua miehelleni, että minulla alkaa olemaan vauvakuumetta. Se on melko ihmeellinen asia itsellenikin, kun olen nähnyt mitä koliikki ym vatsavaivat ja korvatulehdukset ovat pahimmillaan. Kaksi ensimmäistä vuotta nukuin _kaikki_ yöt 15 min - 2 tunnin pätkissä. Kannoin lasta olkapäällä ja podin selkäkipuja ja tietenkin väsyä. Itkin itsekin monesti kun toivoin, että saisin nukkua edes hetken rauhassa. Kun lapsi oli reilun vuoden ikäinen, menin takaisin töihin. Sinänsä se helpotti oloani, että sain päivisin "levätä". Toki päivisin ikävöin lasta ja murehdin, miten pärjää hoidossa. Öisin sitten valvottiin taas jotain mahavaivoja tai korvia. Hävettää kun jouduin olemaan paljon töistä pois tuon vuoden aikana lapsen sairastelujen vuoksi, mutta sellaista se äidin elämä on. Olisin toivonut edes jonkinlaista apua lapsen isältä, mutta se oli täysin turha toive. Ennen häntä ei saanut lähtemään baariin, jos itse olisin halunnut käydä, mutta nyt kun olin lapsen kanssa kotona, hänpä päättikin ryhtyä elämään lennokasta baarielämää. Niin se kiinnostus baareihin sitten muuttui. Enpä minä jaksanut katsella tuota touhua kuin vuoden ja muutimme pois. Olihan siinäkin alkukankeutta, kun minun omat vanhempani kääntyivät minua vastaan. Kunhan päästiin lapsen kanssa kahdestaan omaan asuntoon pakoon ulkopuolisia painostajia, alkoi kaikki tuntua paljon helpommalta. Sain keskittyä täysin lapsen hoitamiseen. Kummasti sitä tottui noihin yövalvomisiinkin ja kun lopulta olisin saanut nukkua normaaleja öitä, en enää osannutkaan vaan heräilin itse vähintään parin tunnin välein. No kyllähän siihen nukkumiseenkin pian taas tottui.

Nyt on saanut "levätä" jo pari vuotta, joten ajatukset alkaa pyöriä mahdollisessa uudessa tulokkaassa. Matkassa on vielä monta muttaa, mutta asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Raskausaika ei ole mitään herkkua, mutta se hedelmä minkä se kantaa, on sen arvoinen. Miettiessäni aikaa taakse päin, minusta tuntuu että vuodet ilman lasta ovat olleet hukkaan heitettyjä. Kun on lapsi jota hoitaa ja kasvattaa, tuntuu että elämällä on tarkoitus.